Avainsana-arkisto: FC Noppa

Kolmas peli, toinen voitto

Tänään oli pitkän linjan ”arkkivihollinen” FC Noppa vastassa. Historiallisesti menestynyt ja kovatasoinen joukkue herättää aina tiettyä lisäsäpinää peliin – onhan kaverit tuttuja pelikavereita KaVosta ja vuosien takaa muutenkin.

Tällä kaudella Noppa on kärsinyt miehitysvajeesta, ja tänäänkin joutuivat pelaamaan ilman vaihtomiehiä. Alkuasetelmaan nähden Noppa pelasi fiksun pelin; Corehart karvasi ylhäältä, mutta ei saanut aidosti agressiivista uhkaa aikaan. Noppa pyöritteli syöttöpelillä prässin auki ja nopeilla hyökkäyksillä sai horjutettua Corehartin avointa pohjapuolustusta. Tilanne oli jo 3-1 tappiollinen Corehartille, mikä alkoi vaikuttaa vaikealta.

Usko omaan tekemiseen säilyi silti Cortsulla vahvana, Rauhoitettiin vähän prässiä toiselle puoliskolle ja sitä kautta tiivistettiin puolustusta. Joukkue luotti oman tekemisen laatuun ja sen riittämiseen, ja se tuotti lopulta hedelmää. Maaleja alkoi tulla tarpeeseen, ja samaan tahtiin vastustaja väsyi. Lopputulemana komea nousu ja 3-4 voitto FC Noppasta.

Jälkipeleillä Pub Ahjossa huono osallistuminen Corehartilta, mutta sitäkin hienompi lyhyt historiikki Suomen maajoukkueen 80- 90- luvun ajoista – kiitos Arto Uimonen. Onpa sekin nyt selvää nyt, kuka teki ensimmäisen Suomen maalin Brasilian verkkoon; tietenkin Zico Hjelm 2-3 kotitappiossa. Minuutilla 15’ jos se nyt oikein jäi mieleen..

Tänään Kiovan puistossa otettiin makoisa 3-2 voitto kovaa joukkuetta vastaan – ainakin paperilla ja ennakkotietoihin vedoten kovaa rosteria vastaan.

FC Noppa oli aloittanut puistofutiskauden hyvin kahdella voitolla ja  huikealla 17-2 maalierolla. Yhteistyöseurasta KaVo2:sta tuttuja kovia pelimiehiä oli vastassa ja loimme sisäisesti peliin painetta ja pelkoa kertomalla toinen toistaan kovempia tarinoita vastustajista ja heidän saavutuksistaan.

Ennakkoasetelmasta huolimatta tai sen ansiosta peli alkoi Corehartille aivan vieraalla tavalla; muutaman vastustajan painetilanteen jälkeen iskimme 3 maalia nopealla tempolla. Erittäin tehokkailla hyökkäyksillä 2+0 -mies Mape Elomäki ja 1+1 -mies Teppo Valtanen loistivat hyökkäyspäässä, antaen meille hienon 3-0 johdon. FC Noppa kavensi puoliajalle 3-1 tilanteen, mutta vielä turvallisessa johdossa mentiin tauolle.

Toinen puoliaika meni Corehartin tiiviissä puolustuksessa ja vastahyökkäysien kyttäilyssä. Yksi takaisku otettiin vastaan, mutta hyvän puolustustaistelun ja muutaman tuhritun maalipaikan jälkeen lopputulos 3-2 oli todella maittava. Fyysinen ja henkinen palautuminen voitokkaasta ottelusta sekä pelianalyysi – ja samalla perinteinen yleisanalyysi kaikesta elämässä – tapahtui tietenkin Tampereen ykkösseuran Ilveksen yhteistyöravintolan Kivenheiton terassilla.

Tänään peli maistui, oli hienoa harrastaa taas! Tällainen perusrosteri kasaan muihinkin peleihin 3-4:llä vaihtomiehellä, niin todellakin taistellaan lopputurnauspaikasta. Päivän bonuksena KaVo2:ssa pelaavat jaksavat varmasti muistuttaa joukkuekavereitaan tästä ennakkoon kohutun ja kuuman pelin lopputuloksesta. Ainakin tämän kesän pysyy muistissa – ehkä jopa seuraavankin…

PUISTO: FCNoppa – Corehart

Pelipaikka: Kiovanpuisto

Tulos: 2 – 7

Corehart  jatkaa hyviä peliesityksiä; tänään kaatui hienoisten maalivahtiepävarmuuksienkin kautta FC Noppa, jopa viiden maalin erolla. Kentän laidalla huhuttiin jo, että tämän päivän päänahka oli hallitsevan puistofutismestarin, joten voitto maistuu erityisen hyvältä tietysti.

Voitosta saa taas kiittää koko joukkuetta, eli kaikkia paikalle vaivautuneita. Pistetilastoissa loisti tutu nimet Kyrsi ”jos syötät mulle niin tulee maali” Kyröläinen 5+0, Mape ”jatkossa aina vasurilla yläpeltiin” Elomäki 2+3 ja Passo ”tänään en tee maalia” Niittylahti 0+3. Myös Raikku nappasi yhden syötön. Paljon meni myös maalipaikkoja sivu suun kun vastustajan puolustaminen oli varovasti sanoen laiskaa. Tuloskirjurilta meinasi mennä maalisambarumbassa jo omat sukatkin sekasin, mutta eiköhän nuo melko oikein tullut helmitauluun kirjattua.

Erityiskiitosta niitti tänään maalivahtiongelmista kärsivän Corehartin pelastanut kärkimies Antti ”Gamesaver” Lähteenmäki. Viimeksi heti siinä maailmansotien jälkeen maalivahtina tusinan verran pelejä pelannut  – nekin isolla kentällä – mies maaliin ja erittäin hienoja sekä tärkeitä torjuntoja kautta pelin ja erityisesti 0-2 tilanteessa. Kissamaisia refleksejä ja uskomattomia hyökkääjiä harhauttavia aavistuksia ja vastaantuloja sekä millintarkkoja heittoja puoleen kenttään. Maali säilyi periaatteessa koskemattomana vaikka pari selän taakse mennyttä takaiskua tulikin. Toinen tuli puolustuksen merkkausvirheestä kulmatilanteesta ja toinen johtui jokseenkin puolustuksen väsähtämisestä ottelun loppua kohden joten kyllä Antti joukkueenjohdolta puhtaat pisteet saa. Tässä leijutaan voitonhuumassa vielä, mutta kyllä aamullakin sama kanta varmasti on!

Pieniä loukkaantumisia valitettavasti; Kukko-manageri Raunion nilkka vääntyi, johan 4 peliä kerkesi terve mies pelata ainakin 2 vuoden tauon jälkeen… Passokin suurten uhrausten saattelemana aukoi polvet ja kyynärpäät, mutta kuvat kertoo asenteesta enemmän kuin tuhat sanaa!

Ei olisi miehistössä paljon injurylle varaa, mutta näillehän ei tietty ikinä mitään voi. Ja tärkeintä on kuitenkin terveys se pitää muistaa!

Olkavammamanageri, takareisivammasponsori ja tämän päivän ainoa cheerleaderi-Kerttu kiittävät ja kumartavat – voitto oli komea ja peli viihdyttävää kentän laidalta katsella. Viikon päästä taas lisää!