Avainsana-arkisto: Jalkapallojoukkue

PUISTO: Jalkapallojoukkue – Corehart , 6.8.2012

 

Tulos: 1 – 2

Cortsu palaa kesätauolta voitokkaana – joskin maalintekohanat oli hieman ruostunut kesäaikana. Vastustaja aloitti vajaalla ja ansiokkaasti jäädytti pelin alkuun kilpikonnapuolustuksella ja odotteli lisämiehiä. Taktiikka tehosi ja Corehartin hyökkäys puuroutui vastustajan puolustaeessa lähes täysin.

Maalinteossa onnistuttiin ensimmäisellä puoliajalla Teemun kauniilla puskuohjauksella maalivahdin edestä. Tämä oli miesmuistiin em. ehkä ensimmäinen puskumaali, jonka aikaisempien pelien maalitykki Kyrtsi rakensi tarkasta vapaapotkusta. Vastustajalla oli yksi mainittava paikka 1. puoliajalla, josta he sitten rokottivatkin; pelimiehet tekevät maalit noin löysän puolustamisen jälkeen 3 vs. 2 hyökkäyksesä. Löysä puolustus ja vastustajalla hitunen onneakin mukana takatolpalta ja peli olikin  1-1.

Joukkueiden miehityksen lähtökohtiin, Corehartin pallonhallintaan sekä lukuisiin hukattuihin maalipaikkoihin nähden lopputuloksen tekeminen oli melko tuskaisen tien takana. Kaiken hyvän lisäksi tapahtui loukkantumisia puolustuslinjassa ja pelillisestikään ei aiempiin verrattuna kehuttavaa rakentamista.

Onneksi Antti ja Teemu ottivat viime hetkillä ratkaisijan viitat harteilleen; Antti ohjasi maalivahdin edestä Teemun syötön sisään melko lailla viime minuuteilla. Kivi vierähti joukkueen sydämeltä ja tärkeät 3 pistettä oli käytännössä plakkarissa.

Nihkeähköstä maalinteosta ja löysähköstä puolustuksesta huolimatta mukava voitto tauon jälkeen – teoriassa ollaan lopputurnauspaikassa kiinni, mutta sinne on näillä tehoilla vielä matkaa…. lisäksi tietty muitten pelien myötävaikutus tarvittais…

– Hannu –